Hmm... Taisin olla hieman matalalla mielellä, kun päivällä tuon ensimmäisen tekstin kirjoitin. Tai no, toisaalta, ihan tottahan se on. Harmittaa vietävästi tuo Mikko-juttu. Tietysti eilenkin toivoin, että hän olisi ollut liikenteessä, kun baarissa tuli jälleen käytyä. Silti, vaikka eilen olisimmekin olleet samassa paikassa juhlimassa, ei se automaattisesti tarkoita että olisimme päätyneet samaan paikkaan yöksi! Mistä sitä voi koskaan tietää, vaikka Mikolla olisikin joku nainen kierroksissa juuri nyt. Ja aika pahalta olisi tuntunut, jos Mikko oletetun naisensa kanssa olisi eilen baariin astellut.

Sitä tässä vielä jäin pohtimaan, että miksei tosiaankaan voi ikinä kiinnostua niistä mukavista, ystävällisistä ja kilteistä miehistä, joita on matkan varrella tullut tavattua? Muutama mies on kesänkin aikana ilmoittanut ihan suoraan, että haluaisi seurustella kanssani, mutta mitä teen minä? Retkahdan kaikkiin epäsopiviin sitoutumiskammoisiin kaksilahkeisiin ja päädyn kärvistelemään yksinäisyydessäni. Tasan ei käy onnen lahjat. Ehkä tässäkin vaan piilee taustalla tuo vanha toteamus, että naiset aina rakastuvat renttuihin. Miksi? Niinpä niin. Kyllä nainen on kummallinen tapaus.

Nyt suihkuun ja katselemaan Maajussille morsianta! On se hyvä, että edes jollain on romantiikkaa ilmassa. *huoh*

Olen 80-luvun alkupuolella syntynyt nuori nainen. Minulla on vakituinen työ, oma asunto, ystäviä, harrastuksia ja perusasiat muutenkin kohdallaan. Vain yhtä uupuu. Ilman miestä mikään ei tunnu miltään.
Minulla on takanani kaksi pidempää parisuhdetta, toinen alle 2-kymppisenä ensirakkauteeni, toinen puolentoista vuoden takainen avoliitto yh-isään. Sille välille on mahtunut pelimiestä, entistä narkkaria, pikkurikollista, alkoholistia, pettäjää, sairaalloisen mustasukkaista ja toisaalta myös liian kilttiä ja empaattista vätystä. Aina jotain liikaa, tai liian vähän.

Toisinaan olen ihastunut, melkein jopa rakastunutkin, mutta suurin osa näistä edellä mainituista kokemuksista on ollut parin kuukauden hampaidenkiristelyä, tukan repimistä ja mahdotonta vääntämistä, kunnes olen tajunnut, että väkisin on turha lähteä mitään yrittämään. Kaiken tämän mylläkän jälkeen olen alkanut pelätä, ettei mistään löydy miestä, jonka kelpuuttaisin ja joka kelpuuttaisi minut. Sillä aina käy niin, että mies, josta itse olisit kiinnostunut, ei vaan kerta kaikkiaan ole kiinnostunut sinusta!

Hyvä esimerkki tästä on mies, jonka tapasin elokuussa. Kutsuttakoon häntä tässä kohtaa vaikkapa Mikoksi. Olin paikallisessa ravintolassa viettämässä lauantai-iltaa, kunnes valomerkin jälkeen ulko-ovella katseeni kiinnittyi pitkään ja komeaan mieheen. Mies iski silmää väkijoukon ylitse, ja vinkkasi minua luokseen. Muutaman sanan vaihdettuamme hän tarjosi käsivarttaan ja kysyi, saisiko saattaa daamin grillille. No, saihan hän. Eksyimme samaan paikkaan yöksi ja illalla vaihdoimme muutaman tekstiviestin. Mikko pyyteli anteeksi, että jäi aamupuurot keittämättä ja minä totesin, että vahinko voidaan korjata keittelemällä ne toisella kerralla. Välillemme jäi elämään vitsi "puuronkeitosta". Jolla ei tietenkään oikeasti ole mitään tekemistä kattiloiden tai kaurahiutaleiden kanssa.

Meni muutama viikko, emmekä nähneet toisiamme. Mikolla on aikaavievä moottoriurheiluharrastus, jonka takia hän on valmis tekemään mitä tahansa. Töiden jälkeen päivät kuluvat autoa nyppien ja viikonloput menevät kilpaillessa. Vaihdoimme tekstiviestin silloin, toisen tällöin, kunnes jälleen törmäsimme. Tapahtumapaikka oli jälleen ravintola, jossa hän oli omien kavereidensa kanssa ja minä omieni. Lyöttäydyimme kaikki samaan porukkaan ja vietimme hauskan illan. Valomerkin jälkeen astuimme jälleen käsikkäin kadulle ja suutelimme jokaisella lyhtypylväällä. Päädyimme taas samaan paikkaan yöksi.

Viimeisestä tapaamisesta on jo kuukausi. Olemme jälleen tekstailleet aina silloin tällöin, mutta nähneet emme ole. Tuntuu aivan hullulta, mutta olen ihastunut tuohon mieheen! Hän on kaikkea sitä, mitä olen aina toivonut ja halunnut mieheltä: pitkä, komea, huumorintajuinen ja ystävällinen. Mitä sitten, että harrastus vie aikaa ja rahaa, mitä sitten, että hän sanoi olevansa vaikea kumppani autointohimonsa vuoksi? Sillä ei ole mitään merkitystä! Merkitystä on vaan sillä, että hän tunkeutuu lähes joka yö uniini ja kun hän tulee minua vastaan autolla, käteni alkavat täristä ja silmiini nousevat kyyneleet. Mahanpohjassa pyörii lepattava perhosparvi aina kun kännykkäni piippaa, odotan vain viestiä häneltä. Tuntuu, ettei millään ole mitään merkitystä, ellen saa Mikkoa jotenkin itselleni.

Toisaalta tässä voi olla kyse myös siitä, että olen lopen kyllästynyt sinkkuelämään. Se, että kiinnostuin Mikosta niin palavasti herätti taas henkiin ajatuksen, kuinka hienoa on olla ihastunut ja rakastunut. Kuinka hienoa olisi viettää aikaa toisen kanssa, mennä saman peiton alle nukkumaan, halata ja pussata niin että huulet rohtuu. Ehkä jossakin tuolla on mies minua varten. En vaan mitenkään jaksaisi odottaa, että hän kävelee minua vastaan...